Leijona-kiekkokoulu – Suomen suurin lasten Jääkiekkojoukkue!

Suomen Jääkiekkoliiton valtakunnallinen Leijona-kiekkokoulu on seuroille luotu malli alle 8-vuotiaiden lapsien - tyttöjen ja poikien - kiekko- ja luistelukoulujen toteuttamiseksi.

Leijona-kiekkokoulujen kausi käynnistyy lokakuussa lähes kaikissa Suomen juniorikiekkoseuroissa, eli reilussa 180 seurassa ympäri maan - mikäli oma seurasi ei vielä ole mukana toiminnassa, liikkeelle pääsee olemalla yhteydessä omaan alueen henkilökuntaan. 

Leijona-kiekkokouluissa harrastaminen jatkuu aina kevään korville, yhteensä harjoituskertoja talven aikana keskimäärin 20. Yksittäisen lapsen osalta Leijona-kiekkokoulu voi kestää jopa kolme vuotta. Opetus tapahtuu tasoryhmissä.

Jokainen harjoitustapahtuma on purettu lajiteknisiin harjoituksiin, kuten luisteluun ja kiekon- ja mailankäsittelyyn sekä peleihin ja leikkeihin. Harjoitteet vaikeutuvat tasojen mukaan vuosittain. Kiekkokoulun jälkeen on luontevaa siirtyä seuratoimintaan.

Mukana oleville seuroille on toimitettu Jääkiekkoliiton puolesta Leijona-kiekkokouluja varten suunnitellut harjoitusohjelmat. Myös ohjaajien koulutus on olennainen osa Leijona-kiekkokoulua - elokuussa järjestetyn Leijona-kiekkokoulujen rehtorikoulutuksen lisäksi Jääkiekkoliitto kouluttaa alueellisesti kiekkokoulujen ohjaajat. Päävastuu seurojen koulutuksesta kuuluu Jääkiekkoliiton aluevalmentajille.

 

...

Etsitkö kiekkokoulua?

Leijona-kiekkokoulujen yhteystiedot löydät Leijona-kiekkokoulun virallisilta sivuilta!

Tarvitsetko varusteet?

Sporttiturva

Olet nyt

Et ole yksin

Verkkokauppa

Finhockey News

Et ole yksin

Seuratoiminnan Helpdesk

Järjestötoiminnassa voi tulla joskus vastaan kysymyksiä, joita itse ei osaa ratkaista tai joiden ratkaisemisessa haluaa tukea ulkopuoliselta asiantuntijalta. Palvelusta vastaa Suomen Olympiakomitea.​

Lue lisää jääkiekosta koko perheen harrastuksena ja vanhempien roolista kiekkoilevien junioreiden taustalla Lätkäperheen pelikirjasta – lataa PDF suomeksiruotsiksi!

Etsi sivustolta