Tiedotearkisto

<< Takaisin
(2.3.2005)
Kajastus tyrmäsi SiiHT:n
Avausmaalin tekijä Miiro Sivonen (B-jun.) pelasi jälleen erinomaisen pelin.


Kajastus aloitti play off-ottelusarjansa vakuuttavasti tyrmäämällä Siilinjärven Hockey Teamin numeroin 14-2 (6-0, 5-1, 3-1). Kotijoukkueen pistenikkareina häärivät Mikko Kinnunen (2+3) ja Heikki Kettunen (2+2).


Ottelu oli tuloksellisesti lähes toisinto tammikuun lopun vastaavasta ottelusta (14-3), mutta pelillisesti varsin toisenlainen. Kajastus oli latautunut erinomaisesti välieräsarjan ensimmäiseen otteluun ja hallitsi ottelua täysin suvereenisesti. Edellisessä ottelussa molemmille joukkueille jaettiin vain kaksi kahden minuutin rangaistusta, mutta tässä ottelussa päätuomari Lasse Tolonen passitti pelaajia rangaistusaitioon peräti 102 minuutin edestä.

Hyvällä liikkeellä ja asenteella läpi ottelun pelannut kotijoukkue aloitti maalikarkelot reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Miiro Sivonen ohjasi maalin edestä Jussi Kokkosen siniviivalta lähettämän rannelaukauksen ohi hölmistyneen Petri Karhun.

Tehominuutti lannisti vieraat

Ajassa 7.55 kiekko oli seuraavan kerran SiiHT:n maalissa. Hienon ylivoimakuvion päätteeksi Tommi Kettunen laukoi ensiksi päin Karhua, mutta sai nostaa irtokiekon rauhassa maaliin. Esityön tekivät Miika Kurki ja Mikko Kinnunen. Vain 25 sekuntia myöhemmin Heikki Sallinen järjesti vuorostaan paikan Marko Kiiskiselle, joka vuorostaan venytti SiiHT:n maaliverkkoa. Ja vain 24 sekuntia edellisestä oli kiekko jälleen vierasjoukkueen maalissa. Tällä kertaa Mikko Kinnunen ja Heikki Kettunen tarjosivat maalipaikan Kurjelle, eikä tämä erehtynyt.

Tilanteessa 4-0 Karhu sai tarpeekseen ja SiiHT:n maalille luisteli Tero Reijonen. Reijonen ehtikin lämmitellä kahdeksan minuutin ajan ennen kuin joukkueiden pelatessa tasavajaalla Mikko Kinnunen vispasi kiekon maaliin Tommi Kettusen syötöstä. Ensimmäisen erän päätösnumeroiksi 6-0 laukoi ylivoimalla toisen maalinsa tehnyt Marko Kiiskinen. Esityön maaliin tekivät Sallinen ja Kimmo Palokas. Palokas sai erän viimeisellä minuutilla 2+10 minuutin rangaistuksen selästä taklaamisesta, mutta 5+20 minuutin rangaistuskaan ei olisi ollut pois suljettu.

Ajassa 22.22 Ilkka Alatalo tykitti kiekon suoraan Marko Kiiskisen aloitusvoiton jälkeen seitsemännen kerran vieraiden maaliin. Seuraavat kymmenen minuuttia pelattiin maaleitta, kunnes Jarkko Leppänen onnistui ohittamaan Reijosen melko pienestä kulmasta lähteneellä laukauksella. Kolme minuuttia myöhemmin Heikki Sallinen lisäsi lukemiksi jo 9-0. Molempiin maaleihin syötön antoi Toni Kinnunen. Varsinkin Sallisen maaliin Kinnunen pelasi loistavan seinäsyötön.

SiiHT rikkoi kuparisen ajassa 36.01, kun IPK:ssa alkukauden pelannut Aki Ritanen onnistui ohittamaan kaksi erää Kajan maalilla torjuneen Timo Järvisen. Järvinen joutui muutaman kerran venymään näyttäviin torjuntoihin, kun kotijoukkueen nöyrä viisikkopelaaminen hetkeksi löystyi. Kolmannessa erässä kotijoukkueen maalia vartioi Simo Mustonen torjuen yhteensä 16 laukausta, joista muutaman todella vaarallisen maalipaikan. Ennen toista erätaukoa Heikki Kettunen pisti kiekon vielä kaksi kertaa vierasjoukkueen maaliin ja tauolle mentiin numeroissa 11-1.

Viimeinen erä nahisteltiin

Kotijoukkueen selvät johtolukemat eivät sytyttäneet enää vieraita parhaaseen peliin, vaan ajatukset olivat jo kotimatkalla. Sen sijaan osa pelaajista yritti haastaa kotijoukkuetta kovaan peliin ja osittain onnistuikin siinä. Tosin otteet eivät olleet aina sääntöjen mukaisia, josta kertoo erässä jaetut 74 jäähyminuuttia. Tosin kotijoukkueen hermo ei pitänyt loppuun saakka ja Kajastus kuittasikin erän minuuteista 45.

Sääntöjen mukaan mielenkiintoisin tilanne oli SiiHT:n Aki Ritasen ja Toni Kinnusen, joka voidaan tarvittaessa nähdä videonauhalta. Ritanen tarjosi hanskaa Kinnusen leukaperiin, johon Kinnunen vastasi sen kummemmin miettimättä. Päätuomarin tuomio oli kuitenkin Kinnuselle ottelurangaistus ja Ritaselle 5 minuuttia + pelirangaistus käytöksestä. Tämä tietää sitä, että Kinnunen huilaa automaattisesti ainakin seuraavan ottelun ja Ritanen saattaa selvitä ilman lisärangaistusta. Sääntökirjan mukaan aloittajaa tulee rangaista kovemmin. Nyt niin ei käynyt.

Nähtiin kolmannessa erässä jäähyjen lisäksi myös neljä maalia. Petri Huhti laukoi kotijoukkueen 12. ja 14. maalin ja välissä Mikko Kinnunen sekä SiiHT:n Kimmo Mikkola maalasivat kertaalleen. Mikkolan maali oli ylivoimamaali, jossa Mustonen oli niin pahassa maskissa, ettei nähnyt lainkaan kiekkoa ennen kuin se oli jo maalissa. Kahden maalin lisäksi Huhti hankki itselleen vielä 10 minuutin käytösrangaistuksen ottelun viimeisellä minuutilla.

Kotijoukkueesta nousi jälleen positiivisesti esille B-juniori Miiro Sivonen, joka parantaa peli peliltä otteitaan. Mika Nissinen joutui jättämään jälleen pelin kesken jo ensimmäisessä erässä vihoittelevan polven takia. Kaikki muut Kajan pelaajat saivat itselleen tehomerkintöjä. Mikko Kinnusen ja Heikki Kettusen lisäksi tehokkaimpia olivat Heikki Sallinen (1+3), Marko Kiiskinen (2+1), Toni Kinnunen ja Juha Hattunen (0+3) sekä Tommi Kettunen (1+2).

Kajastus matkustaa lauantaina Siilinjärvelle toiseen välierään. Voitto tuosta ottelusta veisi Kajan loppuotteluihin, jotka alkavat keskiviikkona 9.3. klo 18.30. Mikäli SiiHT voittaa lauantaina, tulee se uudelle vierailulle Kontiohalliin sunnuntaina 6.3. klo 16.00.

Tilastot:

3.27 1-0 Miiro Sivonen (Jussi Kokkonen, Heikki Sallinen)
7.55 2-0 Tommi Kettunen (Miika Kurki, Mikko Kinnunen) yv.
8.20 3-0 Marko Kiiskinen (Sallinen)
8.44 4-0 Kurki (Heikki Kettunen, M Kinnunen)
16.40 5-0 M Kinnunen (T Kettunen) tv.
18.43 6-0 Kiiskinen (Sallinen, Kimmo Palokas) yv.
22.22 7-0 Ilkka Alatalo (Kiiskinen)
32.18 8-0 Jarkko Leppänen  (T Kinnunen)
35.09 9-0 Sallinen (T Kinnunen)
36.01 9-1 Aki Ritanen (Jani Lyytinen, Matti Hämäläinen)
37.36 10-1 H Kettunen (Juha Hattunen)
39.27 11-1 H Kettunen (Hattunen, T Kettunen)
42.59 12-1 Petri Huhti (T Kinnunen, Tuomas Vaittinen)
46.51 13-1 M Kinnunen (Hattunen, H Kettunen)
56.25 13-2 Kimmo Mikkola (Hämäläinen) yv.
58.40 14-2 Huhti (M Kinnunen)


Jäähyt:
Kaja 8x2 min. + 2x10 min. + 5+20 min. (OR)
SiiHT 8x2 min. + 5+20 min. (PRK)

Maalivahtien torjunnat:

Timo Järvinen

Kaja 7+7+0=14
Simo Mustonen Kaja 0+0+16=16

Petri Karhu

SiiHT 9+0+0=9
Tero Reijonen SiiHT 7+19+11=37


Fanituotteet
Ilmoitustaulu
Tapahtumakalenteri
Jäseneksi
Yhteystiedot
Materiaalisalkku
Tiedotearkisto
 
 © 2004 Kontiolahden Kajastus SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu