Tiedotearkisto

<< Takaisin
(9.3.2005)
Kajastus väänsi 1. finaalin voiton
Heikki Kettunen väänsi, taisteli ja raatoi saalistaen hurjat tehot 4+2.


Kajan ykköskentällinen teki kaikki kotijoukkueen maalit ja etenkin Heikki Kettunen (4+2) oli hirmu liekeissä, kun Kajastus kaatoi kotihallissaan III-divarin 1. loppuottelussa LL-89:n Lapinlahdelta maalein 7-1 (0-0, 4-1, 3-0).


Kahdellatoista kenttäpelaajalla otteluun lähtenyt LL-89 jaksoi taistella puolitoista erää isäntien kynsissä, mutta toiseen erään luisteluaan lisännyt Kajastus karisti vieraat kintereiltään heti ottelun puolivälin jälkeen lopullisesti.

Avauserä oli tasaväkisintä jääkiekkoa, mitä tällä kaudella on Kontiohallissa nähty. Vieraat pelasivat erittäin nöyrästi ja nostelivat purkukiekkoja keskialueelle heti, kun siihen oli vähänkin aihetta. Isännät aloittivat ottelun hieman tahmeasti ja ilman Timo Järvisen tärkeitä torjuntoja olisi erä voinut päättyä vieraille.

Toiseen erään luisteli nälkäisempi Kajastus. Kotijoukkueen neljäs ylivoimapeli tuotti tulosta, kun Heikki Kettunen onnistui ensimmäisen kerran ohittamaan Ville Tenhusen. Syöttäjinä avausmaalissa toimivat Tommi Kettunen ja Miika Kurki. Ajassa 27.10 sai Jokipojista Kajastukseen siirtynyt Lasse Leppänen 2-minuuttisen ja vain 29 sekuntia myöhemmin teki Tommi Kettunen hänelle seuraa jäähyaitiossa. LL-89 pyöritti kahden miehen ylivoimaa lähes puolitoista minuuttia ennen kuin Järvinen joutui antautumaan ensimmäisen ja ainoan kerran ottelussa.

Vajaa kaksi minuuttia tasoitusmaalista iski vuorostaan Tommi Kettunen kiekon Tenhusen selän taakse Heikki Kettusen syötöstä. Seuraavassa vaihdossaan ykköskentällinen lisäsi eron kahteen maaliin. Heikki Kettunen teki toisen maalinsa ja esityön tekivät Kurki ja Ilkka Alatalo. Ja jälleen seuraavassa vaihdossaan vuorostaan Kurki lisäsi erälukemiksi 4-1 Mikko Kinnusen esityöstä.

Päätöserä ehti vanheta vain 22 sekuntia, kun Juha Hattunen sutaisi hieman onnekkaasti kiekon viidennen kerran vieraiden maaliin. Alustuksen maaliin tekivät Heikki Kettunen ja Kinnunen. Heikki Kettunen teki ottelussa vielä kaksi maalia, joista 6-1 lukemat ylivoimalla Kinnusen ja Kurjen syötöstä ja päätöslukemat 7-1 Kinnusen ja Hattusen esityöstä.

Kotijoukkueen tehot lepäsivät nyt ykköskentällisen harteilla, mutta positiivista oli se, ettei vierasjoukkue onnistunut tekemään maaliakaan tasakentällisin. Harvoin kuulee kehuttavan erotuomareita, mutta tässä pelissä kolmikko Kimmo Männistö, Jussi Nuutinen ja Tatu Heiskanen onnistuivat erinomaisesti. Loppuotteluhengen mukaisesti he antoivat pelata kovaa, mutta kitkivät pois estämiset ja huitomiset.

Kajastuksen Heikki Sallinen sai ensimmäisessä erässä lyöntilaukauksen kasvoihinsa ja hänen kautensa on todennäköisesti ohi. Pahimmassa tapauksessa Sallisen poskiluu murtui ja hän päätyy leikkauspöydälle.

Kotijoukkueesta olivat poissa mm. pelikieltoaan kärsivä Toni Kinnunen, kapteeni Marko Kiiskinen sekä polvivaivainen Mika Nissinen. Kinnunen ja Kiiskinen ovat mukana lauantaina Lapinlahdella pelattavassa toisessa loppuottelussa, mutta Nissisen kausi näyttää olevan ohi.

Mikäli Kajastus voittaa lauantaina Lapinlahdella, se jatkaa suoraan II-divisioona karsintoihin, jotka alkavat lauantaina 19.3. Mutta jos LL-89 voittaa lauantaina, pelataan kolmas ja ratkaiseva finaali sunnuntaina 13.3. klo 16.00 Kontiolahdessa. Ja tuon ottelun voittaja jatkaa karsintoihin.

Tilastot:
22.26 1-0 Heikki Kettunen (Tommi Kettunen, Miika Kurki) yv.
28.54 1-1 Mikko Keinänen (Antti Halonen, Marko Sutinen) yv.
30.29 2-1 T Kettunen (H Kettunen)
32.57 3-1 H Kettunen (Kurki, Ilkka Alatalo)
34.05 4-1 Kurki (Mikko Kinnunen)
40.22 5-1 Juha Hattunen (H Kettunen, Kinnunen)
45.23 6-1 H Kettunen (Kinnunen, Kurki) yv.
53.18 7-1

H Kettunen (Kinnunen, Hattunen)

Jäähyt:
Kaja 6x2 min.
LL-89 9x2 min. + Sampsa Daavitsainen 10 min.+20 min. (prk)

Maalivahtien torjunnat:

Timo Järvinen

Kaja 9+5+4=18

Ville Tenhunen

LL-89 10+13+12=35


Fanituotteet
Ilmoitustaulu
Tapahtumakalenteri
Jäseneksi
Yhteystiedot
Materiaalisalkku
Tiedotearkisto
 
 © 2004 Kontiolahden Kajastus SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu